Tampereen Ilves

Tampereen Ilves perustettiin jo 1930-luvulla, jolloin se toimi pallourheilua edistävänä urheiluseurana. Joidenkin vuosien kuluttua jääkiekko nousi suurimpaan suosioon, ja jalkapallon peluu jäi pois seuran toiminnasta useaksi vuosikymmeneksi.

Seuralle nimiä mietittäessä Ilves sai hämäläisen perinteen kannustamana ylivoimaisen suosion, ja väreiksi valittiin keltainen, vihreä sekä musta. Poikkeuksia ovat tietenkin vieraspaidat, jolloin on nähty esimerkiksi pääväriltään valkoinen asu. Sponsorit ovat menneinä vuosina tyrkyttäneet omia värejään asuun heikolla menestyksellä, sillä pelaajat sekä kannustajat ovat varsin tykästyneet Ilveksen perinteisiin väreihin ja logoihin. Paidassa on ilvesmäistä kuvitusta, joka on pysynyt melkeinpä aitona alkuperäisenä 1962 vuodesta lähtien, jolloin ilveksen pää ilmestyi asuun edesmenneen eläimen sivusilhuetin sijaan. Peliasun tulee olla tyyliltään tahokas, jotta se edustaisi seuraa, jonka paidan pukee ylleen ylpeydellä illasta toiseen. Tämä on erittäin tärkeää etenkin nuorille pelaajille.

Hakametsän suojatit

Ilveksen edustusjoukkue pelaa Hakametsän jäähallissa, vaikka useita muitakin tamperelaisia jäähalleja käytetään sekä pelaamiseen että harjoituksiin. Seura on nykyisin jääkiekon Liigassa sekä jalkapallossa Veikkausliigassa. Joukkueita on sekä mies- että naispelaajilla; innostus jatkuu ja taso kehittyy nuorien sarjoissa tulevaisuutta tukien.

Tampereen Ilveksillä on tarmokasta kannattajatoimintaa. Heitä on muistettu Hakametsän jäähallissa omalla katsomollaan, joka laajenee vuosi vuodelta. Kannattajat ovat entisiä pelaajia, sekä faneja, joilla on innostus jääkiekkoon verenperintönä vanhemmiltaan. Share Ilves ry on tukiryhmä, joka tukee Ilveksen toimintaa usealla tavalla. He pyrkivät lisäämään seuran kannustusta, kehittävät toimintaa sekä avustavat rahallisesti esimerkiksi lisäämällä Ilves-Hockeyn osakkeiden määrää.

Takavuosien menestyjä

Tampereen Ilves on Suomen yksi menestyneimmistä jääkiekkoseuroista: Se on saavuttanut jopa 16 Suomen mestaruutta, 9 hopeaa ja tusinan verran pronssimitaleja miesten pääsarjakautena. Suomen Cupin voittoja on kaksi, ja Euroopan Cupissa he saavuttivat kakkossijan vuonna 1967. Pronssia on tullut jo kahdesti Continental Cupissa. Ilveksen naisilla että nuorilla on myös mittava lista mestaruuksia sekä mitaleja.