Oulun Kärpät

Hallitseva jääkiekon Suomen mestari, Oulun Kärpät, perustettiin vuonna 1946. Tällöin oululaiset eivät tosin vielä ymmärtäneet kiekon päälle, sillä seura pelasi tuolloin vain jalkapalloa ja jääpalloa. Jääkiekko lisättiin kärppävalikoimaan seuraavana vuonna, ja vasta vuonna 1974 Kärpät erikoistui kokonaan kiekon lätkimiseen.

Vuonna 2006 New York Timesin urheiluun erikoistuneet kolumnistit innostuivat jopa väittämään, että Kärpät oli laajan analyysin perusteella tuolloin maailman paras jääkiekkoseura. Tämä oli luonnollisesti seurausta seuran Suomen mestaruuksista vuodelta 2004 ja 2005, mutta kovin moni tuskin pitää SM-liigan voittoa maailman kovimpana seurajoukkuesaavutuksena jääkiekossa. Mene ja tiedä, mutta moni oululainen varmastikin vastaanotti informaation ilomielin täytenä faktana.

Seitsemän mestaruuden joukkue

Mestaruuksia Kärpät on kerännyt kasaan vuosien varrella yhteensä seitsemän kappaletta. Näistä kuusi joukkue on kerännyt kokoon viime vuosien aikana palattuaan korkeimmalle sarjatasolle vuosituhannen alussa. Oululaiset ovatkin olleet yksi viimeisen 10 vuoden menestyneimmistä suomalaisseuroista.

Kärppien ensimmäinen aikakausi Suomen korkeimmalla sarjatasolla sijoittui vuosille 1977-1989, minkä aikana seura ylsi ensimmäiseen mestaruuteensa kaudella 1980-81. Tämän lisäksi saaliiksi tarttui mukaan myös yksi hopea sekä neljä pronssia. Kärpät kuitenkin vaipuivat talviunille yli kymmenen vuoden ajaksi alasarjoihin, nousten takaisin pinnalle vuonna 2000. Oululaisten kirkkain aikakausi syttyi pari vuotta myöhemmin kaudella 2002-03, kun seura ylsi mitaleille seitsemänä kautena peräkkäin, keräten neljä kultaa, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Muutaman vuoden tauon jälkeen Kärpät on jälleen noussut huipulle voittamalla kaksi viimeisintä Suomen mestaruutta.

Hallitseva mestari on suosikki myös ensi kaudella

Vedonlyöntitoimistojen kertoimien perusteella Kärppien odotetaan jatkavan mestaruusputkeaan ensi kaudella vielä kolmannella perättäisellä pytyllä. Oululaispoppoon kertoimeksi on tarjottu 3.80, mikä on jonkin verran pienempi kuin kovimpina haastajina pidetyillä HIFK:lla (5.00) ja TPS:llä (6.25).

Viime kausien hopeamitalisti Tapparan ei odoteta enää välttämättä yltävän taistelemaan kirkkaimmista mitaleista – toivotaan kuitenkin, etteivät tamperelaiset joudu enää nöyrtymään oululaisten edessä edellisten kausien tapaan finaalisarjan viimeisessä ottelussa. Kärpät peittosi Tapparan menneen kevään finaalisarjassa jo toisen kerran peräkkäin jännittävässä viimeisessä ottelussa, ottamalla mestaruuden yhteisvoitoin 4-3. Voittomaalin laittoi sisään jatkoajalla 17 vuotta nuori Sebastian Aho, joka varmasti muistaa tekemänsä maalin koko loppuelämänsä.